Heidillä tulot vei yllättävä pitkä sairaus. Kuten monella muullakin vastaavassa tilanteessa olevalla, oli Heidillä ensimmäinen laina yli 8 000 euroa ja korko yli 6%, Heidi kertoo, että muutama vuosi myöhemmin tulikin otettua toinen laina. Elämäntilanteen jatkuessa tiukkana oli silloisten velkojen yhteismäärä lopulta yli 20 000 euroa.
Myöhemmin, viisi vuotta sairastumisen jälkeen Heidi sai lopulta terveen paperit ja pääsi takaisin työelämään. Tilanne ei kuitenkaan siitä juuri helpottunut, sillä jatkuva kituuttaminen pienillä tuloilla ja menoilla, lainamaksujen kanssa tasapainoilu vei lopulta sekä energiat että yöunet. Hyvän ystävän neuvosta suoritettu tilannekartoitus lainalaskurilla antoi kuitenkin toivoa tulevaan. Heidi huomasi, että hän pystyisi laskemaan sekä nykyisten lainojen korkoa, että lainoistaan maksamaa kuukausierää merkittävästi. Häntä harmitti ettei ollut ymmärtänyt tehdä sitä jo aikaisemmin.
Saat vastauksen heti ja mahdolliset tarjoukset nähtävillesi vain muutamassa minuutissa. Hakemus ei sido mihinkään ja on täysin maksuton.
Omat yksityisyysasetukset
Hallitse suostumusasetuksia
Tarpeellinen
Analytiikka
Upotetut videot
Google Fonts
Mainonta
Facebook Advanced Matching
Facebook CAPI